Huipputekijöiden Bernarda Alban talo saa ensi-iltansa huhtikuussa

Federico García Lorcan kirjoittama Bernarda Alban talo saa ensi-iltansa Minna-näyttämöllä huhtikuun 10. päivä. Näytelmän ohjaa kuopiolaiset Fridalla hurmannut Anne Rautiainen. Ohjaajan mukaan näytelmässä tulee olemaan Fridasta tuttua visuaalisuutta ja liikkeellisyyttä. Tulossa on jotain ainutkertaista ja ainutlaatuista, joka tulee tekemään oikeutta Lorcan teoksen poeettisuudelle ja tunnevoimaisuudelle.

Bernarda Alban talo kertoo Espanjan maalaiskylien naisista. Se kertoo matriarkasta, joka leskeksi jäätyään sulkee viisi 20-40-vuotiasta tytärtään taloonsa viettämään suruaikaa ja pitämään heidät erossa maailman ja etenkin miesten houkutuksilta. Näytelmässä miehet loistavat poissaolollaan, ja tämä saa läpi näytelmän kulkevan seksuaalisen jännitteen tihentymään käsin kosketeltavaksi.

Mukana kansainvälisiä supertähtiä
Rautiaisen lisäksi tekijätiimissä on mukana myös muita huppunimiä: koreografian teokseen tekee maailmankuulu, suomalainen koreografi Kaari Martin, multiperkussionisti Teho Majamäki vastaa musiikillisesta äänisuunnittelusta ja musiikista esityksessä. Esityksessä kuullaan nauhalta myös Lorcan itsensä tekemiä kappaleita, jotka Roni Martin on sovittanut ja äänittänyt juuri tätä näytelmää varten. Kappaleet esittää espanjalainen flamenco-supertähti Carmen Linares.

Linares on flamencolaulun elävä legenda ja flamencon cante jondo -tyylin mestari. Hänen uransa on kestänyt jo 50 vuotta ja hän on flamencon kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita. Ympäri maailmaa esiintynyttä Linaresia tituleerataan yhdeksi autenttisimmista nykyflamencon tekijöistä, jonka sointi on intensiivinen ja puhdas. Suomessa Linares on esiintynyt mm. Tampereen Flamencoviikolla ja Helsingin Juhlaviikoilla.

Linaresilla on aivan erityinen merkitys ohjaaja Anne Rautiaiselle. Hän on kuljettanut Linaresin levyä Canciones Populares Antiguas mukanaan lempilevyjensä joukossa sen ilmestymisestä asti, jo 25 vuotta.
- On unelmien täyttymys saada juuri Linaresin ääni osaksi tätä esitystä, Rautiainen sanoo. Minulle juuri hänen äänensä on se, jonka kautta olen tutustunut Lorcan runoihin ja flamencoon.
- Kun kuulin ensimmäistä kertaa raakaversiot näistä Kuopiota varten tehdyistä levytyksistä, nousi iho kananlihalle ja kyyneleet tulivat silmiin. Sovitukset ovat todella hienoja ja Carmenin ääni, jos mahdollista, vieläkin vaikuttavampi kuin 25 vuotta sitten.

Palkittuja tekijöitä
Koreografi Kaari Martin valittiin vuoden alussa pidetyssä Etno-gaalassa vuoden tanssintekijäksi. Raadin mukaan villillä, arvaamattomalla, tyylikkäällä, anarkistisella ja sivistyneellä Martinilla on omanlainen ja erityinen tyyli käsitellä tanssinlajinsa liikekieltä. ”Vuosien saatossa kokonainen tanssikulttuuri on taipunut tämän tekijän toimesta monitasoiseksi esittäväksi taiteeksi. Suomalaisesta flamencotaiteesta on tullut kansainvälinen käsite tämän tanssija-koreografin uraauurtavan näyttämöllisen kädenjäljen myötä.”

Myös Teho Majamäki ja hänen yhtyeensä Solju palkittiin samaisessa gaalassa. Perinnettä, poppia, uutta ja vanhaa kulttuuria yhdistävä yhtye palkittiin vuoden kansanmusiikkitekijänä. Lyömäsoitinten velho ja ansioitunut säveltäjä Teho Majamäki tunnetaan myös yhtyeistä Ismo Alanko Säätiö, Ismo Alanko Teholla, HC Andersen ja Eläkeläiset. Majamäki on tehnyt myös soolouraa. Hänen Travelogue-levynsä ilmestyi 2016. Teatteri- ja elokuvamusiikin tekeminen on myös tuttua hänelle. Hänen edellinen produktionsa oli tanssiteatteri Hurjaruutin Talvisirkus Play.
Näytelmän livemusiikin lisäksi Majamäki nähdään Minna-näyttämöllä myös Bernardan äidin, Maria Josefan roolissa. Majamäestä on erittäin hienoa päästä tekemään yhteistyötä ohjaaja Anne Rautiaisen kanssa.
- Erityisesti siksi, että musiikin ja visuaalisuuden liito on aina niin vahvasti läsnä Annen töissä, hän toteaa.
- Olen aikoinani soittanut paljon Andalusian mustalaisten kanssa. Eli Flamencomusiikin perusjännite ja ilmaisu ovat tuttuja minulle. Pyrkimykseni on tuoda niitä elementtejä tähän näytelmään oman musiikkini kautta.

Maria Antikaisen lavastaman ja Jaana Kurttilan puvustaman näytelmän rooleissa nähdään Riina Björkbacka, Ritva Grönberg, Sari Harju, Johanna Kuuva, Lina Patrikainen, Katri-Maria Peltola, Virpi Rautsiala ja Lotta Vaattovaara. Esityksessä on mukana myös Savonia AMK:n 2. vuosikurssin opiskelijoita tanssijoina.


Federico García Lorca
Bernarda Alban talo
Ensi-ilta Minna-näyttämöllä 10.4. klo 19.

Suomennos Pentti Saaritsa
Ohjaus Anne Rautiainen
Koreografia Kaari Martin
Musiikillinen äänisuunnittelu ja musiikki esityksissä Teho Majamäki
Lorcan alkuperäismusiikin sovitus Carmen Linaresille ja Pablo Suárezille, äänitys ja miksaus Roni Martin
Lavastus Marie Antikainen
Puvustus Jaana Kurttila
Valosuunnittelu Juho Itkonen
Äänisuunnittelu Timo Pönni
Videosuunnittelu, projisoinnit Jarmo Jääskeläinen