Väriä, vauhtia ja valoa – Ruokateatteri POTASKA! ensi-illassa 6.11.

POTASKA! on ravintonostalginen eväsretki, joka lusikoi ruokamuistojen kaihoisan kirpakkaa makumaastoa teatterin ja tanssin rytkeellä. Esitys kuljettaa katsojan leipätaikinajuuren kyydissä eri aikakausien ruokapöytiin ja levottomiin keittiöihin. Tanssiteatteriesityksen lisäksi ilta sisältää näyttämölle pöytiin tarjoiltavan neljän ruokalajin menun tai vaihtoehtoisesti katsomoon tarjoiltavan pienemmän, iltapalatyyppisen maistelumenun.

Käsikirjoitusta tehdessään teoksen käsikirjoittaja-ohjaaja Johanna Keinänen ei lähtenyt liikkeelle potaskasta vaan faktasta. Ruokamuistot ja muistelu olivat lähtökohtana käsikirjoitukselle jo varhaisessa vaiheessa.

“Idea läpi aikakausien ja kulttuurien kulkevasta leipätaikinajuuresta oli kiehtonut mieltä jo monta vuotta, ja tämä Potaska! tuntui hyvältä tilaisuudelta kuvitella taikinajuuren matka. Taikinajuurihan voi jatkaa elämäänsä yli vuosisatojen ja olla taidolla ja tuurilla jopa kuolematon”, Keinänen kertoo.

Ruokamuistot, taikinajuuri ja kabareemainen lajityyppi kantoivat käsikirjoitusta pitkälle, ja viimeisen silauksen inspiraatiolle antoi kohtaaminen todellisen taikinajuuritaiturin kanssa.

“Hän oli herättänyt henkiin sukunsa taikinajuuren, joka oli ollut vuosikymmeniä käyttämättömänä. Kaiken kirjoittamani riehakkaan materiaalin keskellä tarina kosketti herkkyydellään. Muistin taas, miten suuria rakkauden tekoja leipominen ja kokkaaminen kaikessa arkisuudessa ovatkaan. Miten läheisten ihmisten meille valmistamat eväät kantavat meitä päivästä toiseen ja saavat tuntemaan itsemme merkityksellisiksi.”

 

Ruokateatteri POTASKA! Maria-näyttämöllä 6.11.-31.12.2019

Koko illan kesto: n. 2,5 h

Liput: 69,50 € (esitys + näyttämömenu) / 42,50 € (esitys + katsomomenu)

HUOM! Hinta sis. palvelumaksun + narikan

Yksittäisliput: liput vain ennakkoon www.lippu.fi

Ryhmämyynti (yli 10 hlö): minimi@minimi.fi | 044 066 7338