Tammikuinen vesivahinko romahdutti Kuopion kaupunginteatterin tuloksen

Kuopion kaupunginteatterin juuri päättyneen näytäntövuoden 2018-2019 tulos jäi huomattavasti jälkeen aiemmista vuosista. Tammikuun 17. päivä tapahtunut vesivuoto vaikutti suuresti esitystoimintaan ja katsojamääriin. Maria-näyttämön paloesiripun kastelujärjestelmä laukesi itsestään yöllä ja aiheutti mittavat vahingot näyttämön rakenteisiin. Tapahtuneen vuoksi peruttiin 20 esitystä, Minna & Maria -näytelmän ensi-ilta siirrettiin ja Maria-näyttämön käyttökiellon aikana osa Minnan & Marian näytöksistä esitettiin entisessä Studiossa, nykyisessä harjoitushuoneessa.
Vahingot paljastuivat lopulta niin mittaviksi, että Syyssonaatti ja Suurenmoista! jouduttiin ottamaan kokonaan pois Maria-näyttämön ohjelmistosta.
Hallintopäällikkö, va. teatterinjohtaja Anu Lehto-Korhonen on yhä pahoillaan yleisölle aiheutuneesta haitasta.
- Onneksi tämä tapahtui sellaiseen aikaan, että ihmisiä ei ollut vaarassa, hän toteaa ja kiittää katsojia teatterin saamasta tuesta ja myötätunnosta.
- Mutta kyllä tästä selvitään, hän sanoo ja lisää, että tilanne olisi ollut vieläkin vaikeampi, jos kyseessä olisi ollut Minna-näyttämö.
- Me olemme tällä hetkellä noin 200 000 euroa jäljessä normaalista lipputulokehityksestä, ja viimeiset korjaukset näyttämöllä tehdään kesän aikana.

Onnennumerot nousi suosituimmaksi näytelmäksi

Teatteriesityksiä päättyneellä kaudella oli 282, ja niissä kävi yhteensä noin 60 000 katsojaa. Tämä on noin 6 000 katsojaa vähemmän kuin edelliskaudella. Teatterin kokonaiskävijämäärä (katsojat ja tapahtumiin osallistujat) jäi noin 71 300:aa, mikä on peräti 13 200:aa henkilöä vähemmän kuin edelliskaudella.
Suosituimpia näytelmiä olivat Jukka Keinosen ohjaama Onnennumerot 98 prosentin täyttöasteella, Olli-Matti Oinosen ohjaama Kolme iloista rosvoa 97 prosentin täyttöasteella ja Mika Nuojuan ohjaama Puhtaana käteen 84 prosentin täyttöasteella. Myös Annukka Blombergin ja Seija Pitkäsen kirjoittama, ohjaama ja esittämä Minna & Maria kiinnosti katsojia erittäin paljon.
- Kiinnostus oli jopa niin laajaa, että Minna & Maria palaa yleisön pyynnöstä ohjelmistoon keväällä 2020.
Lehto-Korhonen toteaa, että Äidinmaa-musikaali ja Bernarda Alban talo eivät puolestaan yltäneet niille asetettuihin katsojatavoitteisiin.
- Mutta molemmilla on oma paikkansa repertuaariteatterin ohjelmistossa.
- Tavoitteenamme on tehdä laajaa ja monipuolista teatteria, niin että ohjelmistossa olisi jokaiselle jotain. Vierailuista ja yhteistuotannoista katsotuimpia olivat Kuopion Sirkuksen Pakkassirkus Virus ja Martti Suosalon esittämä Parasta elämässä. Suosaloa nähdään myös alkavalla syyskaudella yhdessä Mika Nuojuan kanssa. Kaksikko tulee Kuopioon jo ilmiöksi nousseella Kiviä taskussa -näytelmällä.
Perinteisen teatteritoiminnan ohella teatterin tiloissa järjestettiin myös useita isoja tapahtumia, kuten Johtamisfoorumi, KalPan Voittajaksi!-seminaari, Pohjois-Savon Urheilugaala ja monia lääke- ja terveysalan konferensseja.