Kuopion kaupunginteatteri on julkaissut tänään kevään 2026 ohjelmistonsa. Tulevalla kaudella nähdään tarinoita perheestä, ystävyydestä ja unelmista.
Metsolat – Urjanlinna (ensi-ilta 31.1.)
Kevätkauden pääteoksena nähdään suomalaisten rakastama tarina Metsoloiden perheestä. Metsolat – Urjanlinna vie katsojat nostalgiamatkalle 1980-luvun Kainuuseen, Hoikan kylään. Perheen kuopus Erkki Metsola päättää perustaa kotikyläänsä Urjanlinnan laskettelukeskuksen, mutta kateellisia vastaanpanijoita riittää.
Miisa Lindénin dramatisoima teos pohjautuu alkuperäisen Metsolat-sarjan ensimmäiseen tuotantokauteen. Lavalla herää henkiin koko se rakastettu hahmogalleria, jonka parissa suomalaiset elivät ja hengittivät 90-luvulla. Ohjauksesta vastaa Mikko Rantaniva.
Kulkukoira Kotilainen ja Citymetsän sankarit (ensi-ilta 28.1.)
Jukka Itkosen lastenrunoihin perustuva näytelmä on vauhdikas ja lämminhenkinen seikkailu vapaudenkaipuusta, ystävyydestä ja rohkeudesta unelmoida.
Itkosen runot heräävät eloon musiikin ja mielikuvituksen siivittämänä. Näyttämöllä vilisee niin värikkäitä eläimiä, ihmishahmoja ja juureksia, että nukketeatterin keinot on otettava välillä käyttöön. Teoksen ohjaa Taava Hakala.
Keväällä ohjelmistossa jatkavat:
Kevään monipuoliset vierailuesitykset:
Tanssiteatteri Minimin ohjelmisto
Tulva (ensi-ilta 12.2.) on Janina Rajakankaan koreografia, jossa ammattitanssijoista ja eri-ikäisistä paikallisista harrastajista koostuva esiintyjäjoukko pysähtyy uutisvirran kuvien äärelle.
Kansainvälisen tanssin päivän Rieha (29.4.) täyttää teatterin tanssilla, liikkeellä ja ilolla. Päivän aikana on tarjolla maksutonta ohjelmaa, esityksiä ja iltatanssit DJ:n tahdissa. Illan huipentaa belgialaisen äiti-poika-duon Patricia Georgen ja Louis Thuriotin palkittu teos Rakke, joka pureutuu perheen sisäisiin ristiriitoihin ja tunteiden monikerroksisuuteen. Teos nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa.
Sivun linkit avautuvat uusiin välilehtiin.





