Tanssiteatteri Minimin ohjelmistoa
Kevään kulttuurikeitto

Routa Company: Keväin

kevain.jpgKeitto ja esitys 15.3.2019 klo 12 teatterin yläaulassa

Tanssi Laura Koistinen, Saku Koistinen ja Ville Oinonen / Satu Rinnetmäki
Koreografia Saku Koistinen
Äänisuunnittelu Miikka Ahlman
Valosuunnittelu Tuomas Laitinen

Nyt on aika kukkia, ei kuolla.

Keväin on tanssiteos valosta, heräämisestä ja kasvun pitelemättömästä voimasta. Se on kepeän pirskahtelevaa liikettä, tanssia, jossa voi välillä haistaa mätänevien lehtien ja mullan läpitunkevan tuoksun. Keväin on valoa, hormoneja, lemua, rujoa voimaa ja riemua tästä kaikesta. Keväin on liikettä.

Maailma ja ihmiskunta muuttuu. Ilmasto muuttuu. Sodat, terrorismi sekä luonnonkatastrofit ovat uutisvirtamme arkipäivää. Kaikesta pelottavasta huolimatta pintansa pitää usko siihen, että elämme kevättä, uuden kasvamisen aikaa. Useimmilla mittareilla mitattuna elämme vuosikymmen ja vuosisata toisensa jälkeen parempaa ja turvallisempaa elämää. Teknologia on vapauttamassa meitä pakollisesta ja rutiininomaisesta työstä ja antaa häkellyttäviä mahdollisuuksia niin konkreettiselle toiminnalle kuin ihmiskunnan henkiselle kasvulle.

Keväin-teos tuo näkyviin niitä epämiellyttäviä ja raastaviakin vaiheita, joita uudistumisen ja kehittymisen prosesseihin aina sisältyy. Muutosta ei tapahdu ilman liikettä. Monenlaisesta kaaoksesta huolimatta vahvin voima on lopulta kuitenkin jatkuva pyrkimys kohti uutta ja parempaa, keväistä kasvua ja kepeyttä.

Teoksen musiikissa renessanssi kohtaa konemusiikin. Liikekielessä soljuva kohtaa rujouden ja keveys maatumisen. Tematiikassa kasvu vaatii kuolemaa.

Teoksen ensi-ilta ja ensiesityskausi nähdään Roudan kotinäyttämöllä, Generaattorilla välillä 24.11.- 2.12.2018. Osana tuotantoa teos tähtää Kainuun-kiertueelle työväen- ja nuorisoseurantaloihin keväällä 2019.

Kulttuurikeittojen lounaan valmistuksesta vastaa Teatteriravintola Ofelia.

Kesto 1 t

Kuva Saku Koistinen

Tiedustelut minimi@minimi.fi | 044 066 7338

Lisätietoa www.minimi.fi

Liput

18,50 € (sis. keitto) / 11,50 €
Hintoihin lisätään palvelumaksu. Naulakkomaksu sisältyy pääsylipun hintaan.

Osta liput >>

Arvostelut

0 / 5
Ei arvosteluita.