Heidi Köngäs

Sandra

sandra_9.jpg

Vierailu Maria-näyttämöllä 15. ja 16.5.2019

Ohjaus ja dramatisointi Heidi Köngäs
Musiikki Lea Pekkala
Lavastus Tarja Väätänen
Puvustus Outi Harjupatana
Tuotanto Lakanateatteri 2018

Vaikuttava monologi sisällissodan kosketuksesta.

Sandra kertoo naisesta, joka jää tiukkaan paikkaan sisällissodan keskelle viiden lapsen ja appivanhempien kanssa. Hän odottaa kuudettaan, kun mies joutuu punakaartiin, appi ammutaan, sota tulee naapuriin. Kovimman taistelun nainen käy omassa saunassaan.

Näytelmä perustuu Heidi Köngäksen samannimiseen romaaniin, jonka hän on itse dramatisoinut näyttelijä Kaija Pakariselle ja sellisti, muusikko Lea Pekkalalle. Esityksen musiikki on Bachia, Oskar Merikantoa ja Lea Pekkalan tähän säveltämiä katkelmia.

Näytelmän ensiesitys oli 8.9.2018 Ruovedellä, lähellä tapahtumien todellisia tapahtumapaikkoja. Sen jälkeen Sandra on kiertänyt Suomea ja se on esitetty mm. Kansallisteatterissa, Espoon kaupunginteatterissa, Vantaan teatterissa, Kajaanin teatterissa ja lukuisissa pienemmissä tiloissa mm. Turussa, Mäntässä ja Seinäjoella.

Näyttämöllä
Kaija Pakarinen ja Lea Pekkala

Kesto 65 min, ei väliaikaa

Valokuva Heidi Köngäs

Liput

32,50 € / peruslippu
29,50 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 16-vuotiaat)
27,50 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit

Hinnat sisältävät teatterin palvelumaksun 3,50 € / lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Naulakkomaksu sisältyy pääsylipun hintaan.

Osta liput >>

Arvostelut

0 / 5
Ei arvosteluita.