Maria de Buenos Aires

Maria de Buenos Aires – syntyi päivänä jolloin Jumala oli humalassa.

Astor Piazzollan säveltämä tango-ooppera Maria de Buenos Aires esitetään tuoreena näyttämötoteutuksena.

Huippuesiintyjinä ovat Kuopion omat Ritva Grönberg, Annika Tepponen ja Akseli Ferrand. Musiikillisena johtajana kuopiolaislähtöiselle kamariyhtyeelle toimii Henrik Sandås. Näyttämöllä säkenöivät myös tanssija Minna Tervamäki ja burleskitaiteilija Armi von Vep. Ohjauksesta vastaa Siljamari Heikinheimo ja visuaalisuudesta taiteilija Ida Nisonen.

Buenos Airesin Maria manataan esiin tuonpuoleisesta, hänen tarinaansa kertovat miesäänet, hänen sydämensä kuolee, hänen haamunsa hedelmöittyy ja synnyttää lapsen, uuden Marian. Horacio Ferreran libretto on täynnä kryptisiä viittauksia raamattuun ja tangon historiaan, sekä herättää kysymyksen naisille annetuista rooleista näyttämöllä ja elämässä. Marian on synnytettävä minuutensa uudelleen; luotava oma itsensä ja luovuttava miehen ahtaasta katseesta. Marian on toteuduttava oman itsensä kautta.

Piazzollan musiikin rytmisyys, traagiset ja kauniit melodiat tempaavat mukaansa ja koskettavat niin kuin vain tango parhaimmillaan voi. Tulkaa mukaan kokemaan tämä ainutlaatuinen toteutus!

Lavalla

Ritva Grönberg
Annika Tepponen
Akseli Ferrand
Minna Tervamäki
Armi von Vep

Kapellimestari:
Henrik Sandås

Ohjaus:
Siljamari Heikinheimo

Visuaalisuus:
Ida Nisonen

Ihan iholla

Spoken Word with Music. Jokainen ihminen on tarinan arvoinen.

Jokainen kohtaaminen, keskustelu, kuuntelu jättää jäljen. Osa enemmän, osa vähemmän. Parhaimmillaan ihminen saattaa “riisua” itseltään naamion. Silloin tulee esiin aitous, välittäminen ja kiinnostus, jopa kiinnittyminen Ihmiseen. 

Ihan iholla on monologi, jossa Atik Ismail muistelee neljää edesmennyttä läheistä ystäväänsä – Cisse Häkkistä, Jukka Virtasta, Vesa-Matti Loiria ja Kai Pahlmania. Esitys on lämmin, elämänmakuinen ja koskettava matka muistoihin, kohtaamisiin ja hetkiin, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen.

Elävän musiikin voimin tunnelmia ja tarinoita rytmittää muusikko Antti Raekallio.

Tarinoissa liikutaan myös Kuopiossa – mukana vilahtavat muun muassa Aulis Rytkönen, Gunnar Boman, Markku Hyvärinen sekä muistoja Kuopiossa asustaneista tataareista. 

“Olen kiitollinen, että sain tuntea heidät. Kohdata, kuunnella ja keskustella. Ja nauttia heidän tarjoamistaan elämyksistä.”
– Atik Ismail

Sydämellisesti tervetuloa esitykseen!
Atik Ismail ja Antti Raekallio

Lavalla

Esiintyjät:
Atik Ismail
Antti Raekallio

Työryhmä

Käsikirjoitus:
Atik Ismail

Sovitus, musiikki:
Antti Raekallio

Tunnuskuva:
Elina Itkonen

Divet Show – Kevätkiima K18

Kevätkiima-kiertueella ihmiset heräävät talven jäljiltä eloon, tähdet puhkeavat kukkaan ja odotus täyttää ilman – ja kuten kevään kihelmöintiin kuuluu, Euroviisut ovat mukana isolla liekillä!

Cha cha cha, Bara bada bastu, Ich komme, Sata salamaa ja monet muut tutut viisuhitit!

Divet Show on huikea matkustus tähtien maailmaan, jossa lavalle astelee enemmän julkkiksia kuin gaalaillan jatkoilla.

Kotimaiset ja kansainväliset supertähdet, diivat ja draamakuningattaret – syntyvät yhden miehen, Divetin, käsittämättömän taitavan muuntautumiskyvyn kautta.

Lavalla Divetin rinnalla loistavat myös energiset ja hurmaavat tanssijat Tino Virta ja Kalle Reini, jotka pitävät huolen siitä, että lava on höyryävän kuuma. 

Lavalla

Marko Vainio

Tanssijat:
Tino Virta
Kalle Reini

Hotelli Home ja Hiipivä Hepuli

Hotelli Home on hurmaava näytelmä hotellin sydämellisestä henkilökunnasta ja puuhakkaista asukkaista. Esitys sopii koko perheelle – Hotelli Home toivottaa kaikki tervetulleeksi!

Hotellinjohtaja Herbert Home on alkanut käyttäytyä omituisesti: hän ei halua enää leikkiä. Pikkolo Peik Kolo ja hotellivieraat ovat aivan ymmällään.

Mistä tämä kaikki johtuu? Joutuvatko hotellivieraat kaatopaikalle? Joutuvatko kaikki hiipivän hepulin valtaan? Hotellivieraat ja Pikkolo Peik päättävät tarttua toimeen ja monen hauskan kommelluksen kautta kaikki ratkeaa, mutta miten…?

Lavalla

Rooleissa:
Antero Nieminen / Eero Ahre
Pekka Heiman

Työryhmä

Ohjaus:
Elina Stirkkinen

Käsikirjoitus:
Eero Ahre
Pekka Heiman
Elina Stirkkinen

Lavastus:
Mimmi Resman

Nuket:
Mimmi Resman
Fanni Lieto

Musiikki:
Tommi Lindell

Kuvat:
Pekka Elomaa

Marion Rung 80v Juhlakonsertti

“Olette sydämellisesti tervetulleita juhlistamaan 80-vuotisjuhlavuottani, ja samalla sitä elämäniloista pikkutyttöä, jonka olen saanut säilyttää sisälläni kaikki nämä vuodet. Haluan myös sydämestäni kiittää teitä kaikkia mukanaolosta 65 vuotta kestäneellä taiteilijaurallani.

Tämä Elämälle Kiitos! -konserttikiertue on ehkä kaikkein eniten “minun näköiseni”. Yhdessä ystäväni Eeva Malinin kanssa olemme suunnitelleet siitä lämpimän, koskettavan ja elämänmakuisen kokonaisuuden, joka kuljettaa kuulijansa halki vuosikymmenten ja tarinoiden. Eeva toimii myös illan juontajana, ja hänen kanssaan käymme läpi elämäni kohokohtia, ja pysähdymme myös herkkien ja kipeiden hetkien äärelle. Ilta tuo tullessaan elämäni hetket, jotka ovat muovanneet minua ja kuljettaneet tähän hetkeen, jonka saamme nyt yhdessä elää, juhlia ja jakaa.

Minua säestää akustinen orkesteri kapellimestari Mirka Dojanin johdolla. Akustinen sointi tuo musiikkiin lämpöä ja aitoutta; Juuri niitä sävyjä, joilla haluan tämän kiertueen kautta kertoa elämästäni ja kiittää siitä.

Toivotan sinut sydämellisesti tervetulleeksi mukaan Elämälle Kiitos! -konserttiin musiikin ja jutustelun pariin.”

ALIEN – Kuopio

Ensi-ilta 19.9.2025 Mi_tä Biennaalissa, Kuopion Taidemuseossa.

Maksuttomat esitykset 27.9. klo 11.15 ja 3.10.2025 klo 17.15 Kuopion kaupunginteatterin amfilla. 

ALIEN – Kuopio on Taneli Törmän koreografioima pop-up tanssi-installaatio.

Vuodesta 2019 lähtien teosta on luotu viidessä eri maassa yhdessä paikallisten tanssijoiden kanssa, jolloin jokainen uusi teos saa inspiraatiota sitä edeltäneistä. Tuorein versio luodaan Kuopiossa Tanssiteatteri Minimin tanssijoille, ketkä esittävät teosta ympäri Kuopiota syksyllä 2025. Teos on osa Kuopio250-juhlavuoden ohjelmaa ja M_itä? Nykytaiteen biennaalia. 

ALIEN – Kuopio on oodi tanssille ja uskallukselle tanssia julkisissa tiloissa. Mitä eri liikkeet – liike yksin tai yhdessä, samaan tai eri tahtiin – herättää meissä yksilöinä ja ryhmänä? Kuinka ohikulkijat reagoivat julkisella paikalla tanssimiseen? Onko se todella outoa, jos tanssimme julkisella paikalla? 

ALIEN – Kuopio esitystä ajavat nämä kysymykset, ja sen takia koreografia on saannut vaikutteita erinlaisista yhteisöllisistä tansseista, kuten klubitanssista ja ympyrässä tanssituista kansantansseista. Molemmissa on jotain epäspektaakkelimaista ja yhteistä: molemmat tanssit tanssitaan omaksi iloksi, eikä tanssia ole tarkoitettu esitettäväksi yleisölle. Kokea ja tehdä liike itselleen tai yhdessä muiden kanssa. 

Tanssitpa itsellesi (esim. klubeilla) tai olet yksi osa piiritanssia, olet osa jaettua isoa liike aaltoa – ketjua. ‘’ALIEN – Kuopio’’ on inspiroitunut tästä, on se omanlaista tai unisono liikkeettä, se haluaa vahvistaa yhteisöä ja yhteisöllistä kokemusta. Näin julkisesta tilassa tanssitusta hetkestä tulee liikkuva ja elinvoimainen taideteos – abstrakti ja rituaalinen teko ihmisille, joiden kanssa jaamme hetken ja julkisen tilan. 

ALIEN konsepti kehitettiin osana Big Pulse Dance Alliancen yhteistuotantoa, jonka tuottivat liettualainen New Baltic Dance ja irlantilainen Dublin Dance Festival ja jota yhteisrahoitti Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelma. 

Syksyllä 2024 teosta on harjoiteltu paikallisten yhteistyökumppaneiden tiloissa: Kuopion Korttelimuseo, Kuopion museo, Original Sokos Hotel Puijonsarvi, Bar Lasku ja Palad Showroom. 

Tiedustelut: oona@minimi.fi | 045 7871 4191 | minimi.fi

Lavalla

Tanssijat:
Virva Torkko-Muñoz
Katja Mustonen
Mimmi Herd
Taneli Törmä (varalla)

Työryhmä

Koreografia:
Taneli Törmä

Äänisuunnittelija:
Esa Mattila

Tuotanto:
Tanssiteatteri Minimi

Tukijat:
Kuopio250-juhlavuosi,
Mi_tä? Nykytaiteen biennaali,
Big Pulse Dance Alliance

Kuva:
Petra Kuha

 

Viiru ja Pesonen

Ukko Pesonen asustelee yksinäisenä ja vailla puhekaveria mökissään, kunnes ystävällinen naapuri lahjoittaa hänelle pienen kissanpennun.

Höperö-Ukko juttelee kissalleen päivät pitkät – ja kas eräänä päivänä kissa puhkeaa puhumaan, ainakin nyt Ukko Pesoselle.

Siitä alkavat Viirun ja Pesosen yhteiset lokoisat päivät, joihin kuuluu hukkuneita ruuveja, pelottava turkkihirviö ja tietenkin lettukakkua.

Teatteri Hevosenkengän Viiru ja Pesonen käsittelee tuttujen hahmojen kautta ystävyyttä ja yksinäisyyttä, ikuisia teemoja, jotka kiinnostavat vauvasta vaariin.

Lavalla

Rooleissa:
Krista Putkonen-Örn
Antero Nieminen

Työryhmä

Dramatisointi ja ohjaus:
Olka Horila

Lavastus ja puvut:
Riikka Aurasmaa

Nuket:
Fanni Lieto

Valosuunittelu:
Veijo Lindell

Musiikki ja äänisuunnittelu:
Juha Matjussi

Kuvat:
Pekka Elomaa

Antti Ketonen: Lähempänä Kuin Koskaan

Antti Ketonen palaa keväällä lavalle kahden erityisen konsertti-illan myötä – hetkiin, joissa musiikki, tarinat ja läsnäolo kulkevat käsi kädessä.

Lähempänä kuin koskaan on intiimi konsertti, jossa kuullaan lauluja, joita harvoin esitetään – kappaleita, joilla on erityinen paikka sekä artistin että yleisön sydämissä.

Mukana on tuttuja lauluja vuosien varrelta, mutta myös sellaisia, jotka saavat uuden elämän juuri tässä hetkessä.

Kepeä elämäni

Miiko Toiviaisen omakohtainen ja leikkisä monologi, jossa hänen transtaustansa on muuttunut voimavaraksi.

Esitys on saanut useita palkintoja ja hurmannut yleisöt ympäri Suomea.

Kepeä elämäni on omakohtainen, runollinen, laulullinen, vastaansanomaton ja pohjattoman leikkisä monologi siitä, miten sen kertojan transtausta on kääntynyt
voimavaraksi ja onnellisuuden lähteeksi.

”Transihmisyydestä on puhuttu viime aikoina mediassa aika paljon, mutta usein vain traagisten ja synkkien kohtaloiden kautta. Mä koen, että muunkinlaisia näkökulmia kaivataan – joten tässä on mun omani.” – Miiko

Miiko Toiviainen valittiin Vuoden nuoreksi lausujaksi Kajaanin Runoviikolla vuonna 2018. Voiton myötä Toiviaiselta tilattiin esitys vuoden 2019 Runoviikolle. Kajaanin ensi-iltansa lisäksi Kepeä elämäni -monologi on hurmannut yleisönsä yli kymmenellä paikkakunnalla, mm. Q-teatterissa, Turun kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterikesässä sekä tilausesityksinä lukioissa ja yliopistoissa.

Helmikuussa 2020 Kepeä elämäni nimettiin Valtakunnallisen Monologikilpailun voittajaksi. Maaliskuussa 2020 Miiko Toiviainen sai monologista Vuoden teatterinäyttelijä -palkinnon.

Lavalla

Miiko Toiviainen

Arvosteluja

“Kepeä elämäni on esitys, joka kaikkien pitäisi nähdä.”
– Turun Sanomat

“Hyvin jäsennelty esitys on tiivis, hieman vajaan tunnin mittainen, mutta sisältää silti kokonaisen maailman. Valoineen ja varjoineen.”
– Helsingin Sanomat

”Kertakaikkisen vaikuttavaa, hauskaa, koskettavaa, tärkeää, ja silkkaa nautintoa katsojalle.” 
– Paljon melua teatterista -blogi

”esitys muuttaa maailmaa. On muuttanut jo.”
– katsoja

Miiko Toiviainen näyttämöllä.
Miiko Toiviainen näyttämöllä.
Miiko Toiviainen näyttämöllä.

Kiviä taskussa

Komediailmiö jo vuodesta 2002!

Charlie ja Jake, Martti Suosalo ja Mika Nuojua, kulkevat Kiviä taskussa -näytelmässä läpi monen miehen elämän.

Pentti Kotkaniemen ohjauksessa ihmiskohtaloihin ja kokemuksiin limittyy myös Irlannin historia.

Kiviä taskussa on ilmiö Suomen teatterikentällä – sitä on esitetty loppuunmyytynä jo vuodesta 2002.

Ohjaaja kehuu näytelmän ideaa: “Ihmettelen sitä, että vasta nyt joku nykykirjailija on käyttänyt keskiajalta tunnettua mysteerio buffo-menetelmää eli näyttelijä siirtyy toiseen rooliin vain rytmiä ja painotusta vaihtamalla.”

Tähän hatunvaihtotekniikkaan yltävät nimenomaan Suosalo ja Nuojua. He tekevät yhteensä 15 roolia. 

Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat luuserit Charlie ja Jake menevät avustajiksi amerikkalaisen elokuvan kuvauksiin ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat.

Ohjaaja Kotkaniemi sanoo, että näytelmä on tyypillistä näyttelijöiden teatteria. “Siksi molempien herrojen pitää olla virtuooseja. Onneksi he ovat, ja se on ohjaajan lottovoitto.”

Lavalla

Rooleissa:
Martti Suosalo
Mika Nuojua

Työryhmä

Suomennos:
Henri Kapulainen

Ohjaus:
Pentti Kotkaniemi

Koreografia:
Tuovi Rantanen

Lavastus:
Jyrki Seppä

Valosuunnittelu:
Teppo Saarinen

Äänisuunnittelu:
Ari-Pekka Saarikko

Kuva:
Tapio Vanhatalo

Helsingin kaupunginteatterin vierailuesitys Marie Jones: Kiviä taskussa “Stones in His Pockets”

Tekijänoikeudet Suomen Teatteritoimisto www.teatteritoimisto.fi

Niiralankatu 2, 70600 Kuopio
teatteri@kuopio.fi (ei lippuvarauksia)

Palvelunumero: 0600 413 143

1,98 €/min+pvm/mvm | Avoinna: ma-la klo 9-19