Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä Ilkka Pentti on vuoden teatterinäyttelijä

Kuopion kaupunginteatterissa työskentelevä Ilkka Pentti on valittu vuoden 2025 teatterinäyttelijäksi Charlien roolista näytelmässä Valkoinen valas. Pentti tekee elämänsä roolin sulkeutuneena, sairaalloisen ylipainoisena ja kotiinsa eristäytyneenä opettajana, joka yrittää löytää uudelleen yhteyden tyttäreensä.  

Vuoden teatterinäyttelijän palkinto jaetaan mieleenpainuvasta ja puhuttelevasta roolisuorituksesta. Näyttelijäliiton jäsenet äänestivät Pentin seitsemän ehdokkaan joukosta.

Pentti kertoo olevansa tunnustuksesta onnellinen, mutta myös hämmentynyt. 

“Palkinto herättää suurta kunnioitusta, varsinkin kun tietää, millainen kattaus meitä oli kollegoita, joiden kanssa kisattiin. Samalla tunnen myös onnistuneeni”, hän kertoo.

Charlien rooli sulatti kollegat

Pentin roolisuoritusta kehutaan palkintoperusteluissa harvinaisen lähelle päästäväksi näyttelijäntyöksi todella pienellä ilmaisulla. Myös näyttelijäntyön herkkyyttä ylistetään. 

“Ilkka Pentti saavuttaa näyttämöllä uudenlaisen läsnäolon ja puskemattoman puhuttelevan syvyyden tason sairaalloisen ylipainoisena Charliena. Lähes paikalleen sidottu roolityö paljastaa kirkkaan ajatuksen ja herkkyyden puhuttelevasti”, kollegat kertovat. 

Ison tekstimäärän haltuunoton lisäksi Pentti valmistautui rooliin osallistumalla tiiviisti puvun valmistukseen. Poikkeuksellisia silikonisia kasvoproteetikoita sisältävä puku toteutettiin yhteistyössä teatterin maskeeraaja Sanna Virkkulan ja tarpeiston henkilökunnan kanssa. Kasvonaamiota varten Pentin kasvoista tehtiin useita kipsivaloksia. 

Hänen mukaansa hahmoa lähestyttiin mahdollisimman todentuntuisesti esimerkiksi olemuksen ja liikkeen kautta, ei missään nimessä karrikoiden. 

“Hahmo on kirjoitettu niin, että suurin piirtein koko näytelmä tapahtuu istualtaan. Istutaan sohvalla ja pyörätuolissa”, Pentti sanoo. 

Komea ura Kuopion kaupunginteatterissa

Pentti on näytellyt Kuopion kaupunginteatterissa yli 30 vuoden ajan ja esiintynyt uransa aikana yli sadassa roolissa. Vuosien aikana Pentti on päässyt tekemään monipuolisen kattauksen erilaisia rooleja. 

Pentin mieleen ovat jääneet esimerkiksi Lea Klemolan ohjaamat Jessika-näytelmät Jessika – vapaana syntynyt (2002) ja Jessikan pentu (2012) sekä Mikko Roihan ohjaus Kovan onnen lapsia vuodelta 2004. Lisäksi Pentti on tehnyt lukuisia rooleja lasten näytelmissä, musikaaleissa ja rakastetuissa puhenäytelmissä. 

Tulevaisuuden hän näkee yhtä monipuolisena kuin tähän asti. 

“Olen roolien suhteen kaikkiruokainen. Tykkään tehdä juttuja, joissa on hyvä porukka. Kun saadaan hyvä henki aikaiseksi, silloin mennään, eikä meinata”, Pentti summaa.

Vuoden teatterinäyttelijäpalkintoa on jaettu vuodesta 2010 lähtien. Aiemmin palkittuihin näyttelijöihin pääset tästä.

Näyttelijä Ilkka Pentti

  • Syntynyt vuonna 1968 Kuopiossa
  • Valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta vuonna 1991
  • Työskennellyt Kajaanin kaupunginteatterissa vuosina 1991–1995 ja vuodesta 1995 lähtien Kuopion kaupunginteatterissa
  • Näytellyt kulttimaineisessa televisiosarjassa Häräntappoase (1989), jossa teki maalaispoika Toukon roolin. Viimeisin televisiorooli Johanna Vuoksenmaan suositussa Klikkaa mua –sarjassa vuodelta 2014.

 

Valkoinen valas -näytelmä

Valkoinen valas on koskettava ja rehellinen tarina rakkauden kaipuusta, hyväksynnästä ja ihmisyyden hauraudesta. Osittain kirjailija Samuel D. Hunterin omakohtaisiin kokemuksiin perustuva näytelmä The Whale (suomeksi Valkoinen Valas) sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä 30.8.2025. Näytelmän ohjasi Mikko Rantaniva ja suomennoksen kirjoitti Reita Lounatvuori. Pentin kanssa näytelmässä näyttelevät Riina Björkbacka, Santeri Niskanen, Sari Harju ja Sari Happonen. Näytelmästä on tehty myös elokuvaversio vuonna 2022, josta pääroolissa loistanut Brendan Fraser palkittiin parhaan miespääosan Oscarilla. 


Näin roolista on kirjoitettu:

Iltalehti: Käsittämätön muodonmuutos: Näin Ilkasta tehdään täysin tunnistamaton (21.10.2025)

Yhdessä Kuopiossa – multicultural event

Tervetuloa Yhdessä Kuopiossa -monikulttuuriseen päivään lauantaina 23.5.2026 klo 11–20.30. Vapaa pääsy!

For more information in English, read here: https://www.kuopionseina.fi/tapahtumat/yhdessa-kuopiossa-multicultural-event/

Viime vuoden marraskuussa suuren suosion saavuttanut monikulttuurinen festivaali Yhdessä Kuopiossa saa odotettua jatkoa!

Tänä vuonna tapahtuma laajenee entisestään, kun mukaan otetaan myös teatterin näyttämötilat – viimeksi yli tuhat kävijää täytti talon aulatilat ääriään myöten. Nyt tilaa on enemmän ja lämmin tunnelma vaan kasvaa.

Aulatiloissa sinua odottavat lukuisat esittelypisteet, joissa paikalliset monikulttuuriset asukkaat jakavat omaa kulttuuriaan omalla tavallaan. Luvassa on mielenkiintoista tekemistä, kohtaamisia ja herkullisia makuja eri puolilta maailmaa – varaathan mukaasi käteistä.

Maria-näyttämöllä pääset kokemaan monikulttuurisia teatteriesityksiä, kun taas Minna-näyttämö täyttyy musiikista ja tanssista useista eri maista.

Tule mukaan juhlimaan kulttuurien rikkautta, kohtaamaan uusia ihmisiä ja kokemaan jotain ainutlaatuista – Yhdessä Kuopiossa!

Päivän ohjelma:

  • klo 11.00. Telmi-teatteri-esitys Maria-näyttämöllä avaa päivän
  • klo 12.00 aulatilojen pisteet avautuvat ja Minna-näyttämön ohjelma alkaa
  • klo 18.15. Minna-näyttämön ohjelma päättyy
  • klo 19.00 aulatilojen pisteet sulkeutuvat ja Maria-näyttämöllä alkaa viimeinen teatteriesitys
  • klo 20.30 päivä päättyy


Maria-näyttämön ohjelma:

Maria-näyttämön esityksiin tulee hakea vapaalippu teatterin lippukassalta. Liput jaossa ke 6.5. alkaen lippukassan aukioloaikojen mukaisesti. Tapahtumapäivänä la 23.5. lippukassa palvelee klo 10–16. Lippuja rajoitetusti. Max 4 lippua / hlö.  

Klo 11.00 Telmi-teatteri: Komisario Velmun älynväläys. Kesto 45 min. Sopii kaiken ikäisille.
Kuuluisa liikemies on kehitellyt Marttojen kanssa maailmankuulun ruokalajin Janssoninkiusauksen. Se on tuonut hänelle suunnattoman omaisuuden. Sen vuoksi Janssonin kartanolla käy lähes päivittäin jos jonkinlaisia rahan pyytäjiä.

Nyt äveriäs liikemies on salaperäisellä tavalla kadonnut, ja vanha tuttavamme komisario Velmu kutsutaan selvittämään tapausta. Arvoitusta ratkoessaan komisario Velmu kietoutuu monimutkaisiin kuulusteluihin. Onnistuuko komisario Velmu etsivineen ratkaisemaan johtaja Janssonin katoamistapauksen? Se selviää Timo Vuosmaan käsikirjoittaman, Kari ”Tumi” Turusen ohjaaman näytelmän lopussa. 

Klo 14.00 OSIRIS teatteri: Minun elämäni – Tositarinoita maahanmuuttajanaisilta. Kesto noin 30 min + keskustelutilaisuus näyttämötiloissa 15 min. Ikäsuositus +12 v.

Minun Elämäni -esitykset ovat lyhyitä, näyttämöllisiä ja musiikillisia muotokuvia Suomeen muuttaneista naisista, koskettavan omaäänisiä tarinoita erilaisista elämänkohtaloista. Kertojina on suomalaisia teatterin ammattilaisia ja ääninauhalta kuullaan tarinoiden takana olevien naisten autenttiset äänet. Esitys on yhdistelmä koskettavia lauluja ja taidokasta dokumenttiteatteria. Lue lisää esityksestä OSIRIS teatterin verkkosivuilta.

Esityksen päätteeksi esitystilassa on mahdollista osallistua ohjaaja Liisa Isotalon johtamaan yleisökeskusteluun, jossa mukana myös esiintyjät. Keskustelussa on mahdollisuus jakaa ajatuksia esityksestä ja sen teemoista. 

Klo 16.00 MurMur Companyn tanssiesitys. Kesto noin 30 min.
MurMur Company on esittävän taiteen ryhmä erityistä tukea tarvitseville. Ryhmään kuuluu 11 esiintyjää. Toiminta vastaa kohderyhmän tarpeeseen tehdä taidetta korkealaatuisesti ammattilaisten ohjauksessa ja ammattiteatterin puitteissa.

Klo 19.00 Teatteri Bereg: Ihmiset, jotka ovat aina minussa.
Teatteri Beregin esitys perustuu Narine Abgaryanin samannimiseen romaaniin. Se on sukusaaga – kertomus useista saman perheen sukupolvista. Se on tarina ihmisistä, jotka ovat kokeneet monia raskaita koettelemuksia, mutta säilyttäneet sydämessään hyvyyden, inhimillisyyden ja rakkauden toisiaan kohtaan. Teos kertoo vanhemmista ja läheisistä, jotka tukevat meitä koko elämän ajan – jopa lähdettyään, jopa näkymättömästi – ja tekevät meistä sen, mitä olemme.

Teatteri Bereg koostuu ukrainalaisista ja venäläisistä esiintyjistä. Esitys on tekstitetty suomeksi.


Minna-näyttämön ohjelma:

Minna-näyttämön esityksiin ei tarvita lippuja, katsomoon voi tulla ja sieltä poistua vapaasti.

Klo 12–14:

  • Bloodline (bändi)
  • Fusion Drive, Ukraina (bändi)
  • Auringonkukat, Ukraina (bändi)
  • Lyailya Yaman, Intia, tanssiesitys
  • Polarose Dance Crew, tanssiesitys


Klo 14–14.50 Tauko Minna-näyttämöllä

Klo 14.50–18.15:

  • Kendo-seura, kendoesitys
  • Nepalilainen tanssiesitys
  • Daisy Hou, Kiina, tanssiesitys
  • Kuopion Salsa Studio, tanssiesitys
  • Pooja, Intia, tanssiesitys
  • Kreikkalainen tanssi, tanssiesitys
  • Malki Abekoon, Sri Lanka, tanssiesitys


Pieni tauko, n 10min

  • Nepalilainen tanssiesitys
  • Nepalilainen lauluesitys Adeepa Chandrawansa, Sri Lanka
  • Josue Barrios, salsaesitys
  • One more time -tanssiryhmä
  • Victoria Sumoza, Venezuela, tanssiesitys
  • Marilyn Garcia, Nicaragua, tanssiesitys
  • Nepalilainen tanssiesitys
  • Adeepa Chandrawansa, Sri Lanka, lauluesitys
  • Faiqa S, DJ

 

Aulatiloissa esillä seuraavat maat klo 12.00–19.00:

  • Kendoseura
  • Kiina
  • Nicaragua
  • Jemen
  • Australia
  • Venezuela
  • Nepal
  • Sri Lanka
  • Pakistan/Bangladesh
  • Marokko
  • Ukraina
  • Sri Lanka
  • Bangladesh        
  • Turkki
  • Palestiina
  • Afganistan
  • Syyria

Idän pikajunan arvoitus peruttu pe 10.4. klo 18.30 ja la 11.4. klo 18.00

Valitettavasti joudumme perumaan sairaustapauksen vuoksi Idän pikajunan arvoitus -esitykset pe 10.4. klo 18.30 ja la 11.4. klo 18.00.

Kontaktoimme peruuntuneiden lippujen ostajat tekstiviestitse. Pahoittelemme peruuntumisesta aiheutuvaa haittaa!

Minulla on liput peruuntuneeseen esitykseen. Kuinka toimin lippujen kanssa?

Ostetut liput voidaan vaihtaa veloituksetta toiseen Idän pikajunan arvoitus -esitykseen TAI voit pyytää hyvityksen lahjakorttina tai tilisiirtona.

Lippujen vaihtolomake: täytä tämä lomake, jos haluat vaihtaa liput toiseen esitykseen. 

Lippujen hyvityslomake: täytä tämä lomake, jos haluat hyvityksen lahjakorttina (voimassa 1 vuosi) tai tilisiirtona. Hyvitämme lippujen kantahinnan, palvelu- ja toimitusmaksuja ei palauteta.

Lippujen vaihto- ja hyvityspyynnöt tulee lähettää 3 kk kuluessa peruuntuneen näytöksen päivämäärästä. Käsittelemme lippuvaihdot kahden viikon kuluessa. 

Maailman teatteripäivän julistus 2026 – kirjoittanut Willem Dafoe

Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) julistamaa Maailman teatteripäivää on vietetty 27.3. vuodesta 1962 lähtien. Vuoden 2026 julistustekstin on kirjoittanut yhdysvaltalainen näyttelijä ja teatterintekijä Willem Dafoe:

“Olen näyttelijä, joka on tullut tunnetuksi lähinnä elokuvista. Silti juureni ovat syvällä teatterissa. Kuuluin vuosina 1977–2003 The Wooster Group -nimiseen teatteriryhmään, joka esiintyi New Yorkin The Performing Garagessa ja ympäri maailmaa. Olen myös työskennellyt Richard Foremanin, Robert Wilsonin ja Romeo Castelluccin kanssa. Nykyään olen Venetsian teatteribiennaalin taiteellinen johtaja. Tämä työtehtävä, maailman tapahtumat ja kaipuuni teatterityöhön ovat vahvistaneet uskoani teatterin ainutlaatuiseen myönteiseen voimaan ja tärkeyteen.

Newyorkilaisen teatteriryhmämme The Wooster Groupin alkuajat olivat vaatimattomat, ja toisinaan esityksiimme tuli vain kourallinen yleisöä. Olimme sopineet, että jos katsojia olisi vähemmän kuin esiintyjiä, peruisimme esityksen. Emme kuitenkaan koskaan tehneet niin. Moni meistä ei ollut saanut alan koulutusta, vaan tulimme eri aloilta yhteen tekemään teatteria. “The show must go on” ei varsinaisesti ollut mantramme, mutta siitä huolimatta koimme velvollisuudeksemme pitää kiinni kohtaamisistamme yleisön kanssa.

Usein harjoittelimme päivät ja esitimme keskeneräistä materiaaliamme iltaisin. Käytimme joskus vuosia jonkin uuden esityksen kehittämiseen samalla, kun tienasimme elantomme esittämällä vanhempaa tuotantoamme kiertueilla. Vaikka vuosia kestävä uuden esityksen työstäminen tuntui minusta usein pitkäveteiseltä, keskeneräisen materiaalin näyttäminen katsojille oli aina jännittävää siitä huolimatta, että yleisön pieni koko kertoi kaiken siitä, kuinka paljon tekemisemme ketään kiinnosti. Tämä kuitenkin sai minut tajuamaan, että katsojien määrästä riippumatta juuri he antoivat todistajina teatterille sen merkityksen ja hengen.

Kuten peliluolista tuttu kyltti sanoo: vain osallistumalla voit voittaa. Jaettu, reaaliajassa tapahtuva taidekokemus – sovitettu ja suunniteltu, mutta aina ainutlaatuinen – on teatterin kiistaton vahvuus.

Teatteri auttaa meitä ymmärtämään itseämme sekä maailmaa ympärillämme, eikä tämä ole koskaan ollut sosiaalisesti ja poliittisesti niin yhtä tärkeää kuin juuri nyt.

Virtahepo olohuoneessa ovat uudet teknologiat ja sosiaalinen media, jotka lupaavat yhdistää ihmiskunnan, mutta näyttäisivät pikemminkin siilouttaneen ja eristäneen meidät toisistamme. Vaikka en käytä sosiaalista mediaa, olen tietokoneellani päivittäin: olen jopa googlannut itseni sekä hyödyntänyt tekoälyä tiedonhaussa. Pitäisi kuitenkin olla sokea ollakseen näkemättä, miten inhimilliset siteet ovat vaarassa korvautua suhteilla teknologisiin laitteisiin. Vaikka jotkin teknologiat voivatkin palvella meitä hyvin, on syvenevä ongelma siinä, ettemme tunne toista, jonka kanssa viestimme. Tällöin olemme tekemisissä totuuden ja todellisuuden kriisiytymisen kanssa. Vaikka internet voi kannustaa kysymysten esittämiseen, tavoittaa se hyvin harvoin sellaisen ihmeen tunteen, jonka teatteri on omiaan tuottamaan. Ihmeen, joka perustuu huomioimiseen, sitoutuneisuuteen ja spontaaniin yhteisöllisyyteen kehässä, jossa kaikki osapuolet ovat läsnä ja yhteydessä toisiinsa.

Näyttelijänä ja teatterintekijänä uskon teatterin voimaan. Maailmassa, josta on tulossa yhä jakautuneempi, kontrolloivampi ja väkivaltaisempi, on meidän haasteemme teatterintekijöinä välttää teatterin turmeltuminen pelkäksi ajatukset muualle vieväksi kaupalliseksi viihteeksi tai kuivaksi perinteitä vaalivaksi instituutioksi.

Sen sijaan meidän on vahvistettava teatterin kykyä yhdistää ihmisiä, yhteisöjä ja kulttuureja – ja ennen kaikkea kysyä, minne olemme matkalla.

Parhaimmillaan teatteri haastaa ajatteluamme ja kannustaa kuvittelemaan suuntia, joita kohti haluaisimme pyrkiä.

Olemme sosiaalisia eläimiä, ja meidät on suunniteltu elämään osallisena maailman kanssa. Jokainen aistimme tarjoaa meille mahdollisuuden kohtaamisiin ja paremman itseymmärryksen saavuttamiseen.

Teatteri voi kokonaisvaltaisuudellaan – tarinoiden, estetiikan, kielen, liikkeen ja lavastuksen kautta – saada meidät näkemään millainen maailmamme oli, on, ja millainen se voisi olla.”

Willem Dafoe

Lisätietoja:

Alkuperäinen teksti (englanniksi), suomennos Teatterin tiedotuskeskus TINFO

Avoimet harjoitukset: Vaaleanpunainen vasara

Tervetuloa seuraamaan Vaaleanpunainen vasara -näytelmän avoimia harjoituksia Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämölle tiistaina 26.5.2026 klo 16–17. Vapaa pääsy!

Avoimessa harjoituksessa pääset katsomaan, kuinka draamakomediaa työstetään kohti syksyn ensi-iltaa. Tapahtuma on avoin ja maksuton kaikille.

Saliin otetaan yleisöä niin paljon kuin paikkoja riittää. Erillisiä paikkalippuja ei ole jaossa, vaan katsojat voivat valita paikkansa katsomosta vapaasti.

Lisätietoja:

Vaaleanpunainen vasara (ensi-ilta 29.8.2026) kertoo neljästä toisilleen tuntemattomasta naisesta, jotka kokoontuvat puutyökurssille. Kurssin vetäjän puuttuessa ohjaajaksi päätyy yllättäen tämän mies Tapsa. Samalla kun naiset opettelevat puutöitä, he pikkuhiljaa avautuvat kertomaan elämästään: unelmistaan, huolistaan ja velvollisuuksistaan. Koskettava ystävyysdraama nähdään nyt ensimmäistä kertaa teatterissa Suomessa. 

Tutustu näytelmään tarkemmin:
kuopionkaupunginteatteri.fi: Vaaleanpunainen vasara (avautuu uuteen ikkunaan)

Syksyn 2026 hykerryttävä ohjelmisto on julkaistu!

Syksyn ohjelmisto on ladattu täyteen kepeyttä, musiikkia ja huippuhauskaa huumoria. Luvassa on myös koskettavaa ystävyysdraamaa ja yllätyksiä pulppuavaa voimaantumistarinaa.

Tutustu esityksiin klikkaamalla kunkin esityksen nimeä.


The Addams Family
(ensi-ilta 5.9.)
Syksyn pääteoksena nähdään kansainvälisesti menestynyt The Addams Family -musikaalikomedia. Musikaali näyttää, miten haudanvakavakin voi olla hauskaa ja viestii olemaan rohkeasti oma itsensä. Se yhdistää tumman huumorin, vauhdikkaan musiikin ja näyttävät tanssinumerot tavalla, joka saa sekä nauramaan että liikuttumaan. Ohjauksesta vastaa Mikko Rantaniva ja koreografina vierailee Sanaz Hassani.


Linjat kuumina
(ensi-ilta 22.10.)
Riemukas farssi taksikuskista, joka joutuu kahden perheen puristuksiin, on farssin kuninkaaksi kutsutun Ray Cooneyn hulvaton mestariteos. Linjat kuumina -farssin ohjaa komedian konkari Mika Nuojua, ja pääroolissa hurjastelee televisiosarjoista ja elokuvista tuttu Iikka Forss.


Lou Salomé
(ensi-ilta 8.10.)
Lou Salomé on säkenöivän pirskahteleva ja vauhdikas näytelmä naisesta, joka rikkoi rajoja ja tabuja. Aina Bergrothin käsikirjoitus ja Iiris Rannion ohjaus tuovat katsojien eteen uskomattoman ja unohtumattoman tarinan positiivisen elämänajattelun voimaannuttavasta energiasta, itsensä löytämisestä, oman elämän haltuunotosta sekä intohimoisesta suhtautumisesta työhön ja itse elämään.


Vaaleanpunainen vasara
(ensi-ilta 29.8.)
Neljä naista, kourallinen työkaluja ja hirveästi hässäkkää! Neljä toisilleen tuntematonta naista saapuu puutyökurssille, jonka vetäjäksi yllättäen joutuu vastahakoinen Tapsa. Michele Amasin draamakomedia ei jää pinnalliseksi stereotyypittelyksi, vaan tarina sukeltaa syvälle eriluonteisten naisten kohtaloihin, ja kaljaa kittaavalta mieheltäkin löytyvät kyynelkanavat. Teoksen ohjaa Taava Hakala.


Metsolat – Urjanlinna

Keväällä loppuunmyydyille katsomoille mennyt Metsolat – Urjanlinna ihastuttaa syksylläkin. Näytelmä vie katsojat nostalgiamatkalle 1980-luvun Kainuuseen, kuvitteelliseen Hoikan kylään, jossa sekä Leppävaarantilaa että Metsolan perhettä kohtaavat isot muutokset. Miten Erkki Metsolan bisnesten käy? 


Vierailuesitykset syksyllä 2026

 

Tanssiteatteri Minimin ohjelmisto
Minimi tuo Minna-näyttämölle Annamari Keskisen ja Ryan Masonin kansainvälisen yhteistyön SUPERTHING, joka saa ensi-iltansa keväällä Vilnan New Baltic Dance -festivaalilla. Kahden teoksen illassa nähdään nykysirkusesitys Marta & Kim sekä performatiivinen konserttielämys Muovipussi. Myös keväällä suuren suosion saanut Tulva jatkaa syksyllä.


Tervetuloa kokemaan kaikkien aikojen teatterisyksy!

Idän pikajunan arvoitus

Luksusjuna kiitää halki lumisen maiseman, mutta idyllinen matka muuttuu painajaiseksi, kun yksi matkustajista löytyy murhattuna. Kuka junan matkustajista on syyllinen?

Kun myrsky pysäyttää junan keskelle erämaata, vain yksi mies voi selvittää totuuden ennen kuin murhaaja iskee uudelleen – maailmankuulu Hercule Poirot. Tiivistunnelmainen draama, älykäs juonenkuljetus ja yllättävät käänteet pitävät katsojan otteessaan loppuun asti.

Agatha Christien mestariteokseen perustuva näytelmä tuo näyttämölle kaikkien aikojen legendaarisimman murhamysteerin. 

Oletko tarpeeksi nokkela ratkaistaksesi arvoituksen ennen kuin Poirot sen paljastaa? Varaa lippusi nyt – jännitysmatka voi alkaa!

Agatha Christie oli englantilainen dekkarikirjailija, joka tunnetaan erityisesti hänen luomiensa kuuluisien hahmojensa Hercule Poirot’n ja Miss Marplen seikkailuista. Hänen romaaninsa Idän pikajunan arvoitus (1934) on yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan, josta on tehty useita sovituksia valkokankaalle ja televisioon.

Tuoksuton näytös ke 3.12.2025 klo 19:
Lue lisää tästä (avautuu uuteen ikkunaan)

Lavalla

Rooleissa:
Juha Pulli (vier.)
Ilkka Pentti
Lina Patrikainen
Santeri Helinheimo
Akseli Ferrand
Sari Happonen
Katariina Lantto
Leea Lepistö
Katri-Maria Peltola
Mika Juusela
Ari-Kyösti Seppo

Työryhmä

Romaanin kirjoittanut:
Agatha Christie

Näyttämösovitus:
Ken Ludwig

Suomennos:
Laura Raatikainen

Ohjaus:
Snoopi Sirén

Lavastussuunnittelu:
Sari Paljakka

Pukusuunnittelu:
Sari Paljakka
Taina Natunen

Videosuunnittelu:
Jarmo Jääskeläinen

Valosuunnittelu:
Juho Itkonen

Äänisuunnittelu:
Kati Koslonen

Naamiointisuunnittelu:
Sanna Virkkula

Kuva ja teaseri:
Sampo Jaakkola

Teoksen tekijänoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy

MURDER ON THE ORIENT EXPRESS
© 2016 Agatha Christie Limited & Ken Ludwig
All rights reserved.
adapted from
Murder on the Orient Express
© 1934 Agatha Christie Limited
All rights reserved.

MURDER ON THE ORIENT EXPRESS, AGATHA CHRISTIE and POIROT are registered trademarks of Agatha Christie Limited in the UK and elsewhere. All rights reserved.
The rights to this play are licensed by Agatha Christie Limited.
For further information on this play and others by Agatha Christie, please visit:
http://www.agathachristie.com
For further information about Ken Ludwig, please visit:
http://www.kenludwig.com/ 

Kulkukoira Kotilainen ja Citymetsän sankarit

Tule mukaan matkalle, jossa ystävyys on suurin supervoima! Lämmin, naurattava ja koskettava esitys sopii kaikenikäisille.

Jukka Itkosen lastenrunoihin perustuva esitys kertoo Kulkukoira Kotilaisesta, joka varastaessaan nälkäänsä nakin joutuu pakosalle lähiömetsään. Siitä alkaa vauhdikas ja sydämellinen tarina ystävyydestä, vapaudenkaipuusta ja suurista unelmista.

Lähiömetsässä Kotilainen kohtaa yksinäisen Siilin, joka on saanut kirjeen vieläkin yksinäisemmältä vanhalta siililtä, Taneli Harmaiselta. Kaksikko päättää lähteä tapaamaan Tanelia – mukaan liittyy myös vauhdikas Citykani, eläinkaupan vapautustaistelussa vapautunut Rotta sekä Outo Retiisi. 

Jukka Itkosen runot heräävät eloon musiikin ja mielikuvituksen siivittämänä. Karaokeravintolasta puhelinkauppaan, lammen syvyyksistä avaruuteen – runot kuljettavat katsojaa yllättäviin ja hulvattomiin paikkoihin. 

Itkosen oivaltavia, haikean hauskoja runoja on sävelletty ahkerasti ja sehän sopii Kulkukoira Kotilaiselle, sillä hän on aloitteleva katusoittaja. Citymetsän sankareiden esittämää akustista livemusiikkia on siis tiedossa.

Näyttämöllä vilisee niin värikkäitä eläimiä, ihmishahmoja ja juureksia, että nukketeatterin keinot on otettava välillä käyttöön. 

Lavalla

Rooleissa:
Akseli Ferrand
Sari Harju
Santeri Helinheimo
Katariina Lantto
Katri-Maria Peltola
Lotta Vaattovaara

Työryhmä

Runot:
Jukka Itkonen

Runoista käsikirjoitukseksi koostaneet:
Taava Hakala
Juho Itkonen
Marie Antikainen

Ohjaus:
Taava Hakala

Esitysdramatisointi:
Työryhmä

Lavastus- ja pukusuunnittelu:
Marie Antikainen

Valosuunnittelu:
Juho Itkonen

Äänisuunnittelu:
Kati Koslonen

Kapellimestari ja musiikin harjoitus:
Santeri Helinheimo

Koreografiat:
Katariina Lantto
Lotta Vaattovaara

Naamiointisuunnittelu:
Sanna Virkkula

Nukketeatterikonsultaatio:
Timo Väntsi

Kuva:
Matti Pikkujämsä

Linjat kuumina

Riemukas farssi taksikuskin piinasta kahden perheen puristuksissa on farssin kuninkaaksi tituleeratun Ray Cooneyn hillitön mestariteos.

Jussi Korhonen on aivan tavallinen taksikuski. Elämä on ihanaa, onnellinen avioliitto, rakastava vaimo ja ihana lapsi. Paitsi, että Jussi on sattunut menemään naimisiin kahden naisen kanssa. Hän on myös onnistunut salaamaan kaksinnaimisensa vaimoiltaan. Kaksoiselämän ylläpitäminenhän on pelkkä järjestelykysymys ja hyvin on mennyt viimeiset 18 vuotta. Mutta nyt paljastuminen on lähellä.

Jussilla on molemmista avioliitoista teini-ikäinen lapsi. Lapset ovat sattumalta tavanneet chattipalstalla, ja suunnittelevat tapaamista kasvotusten. Lasten mahdollinen seurustelu kauhistuttaa, samoin kuin molempien vaimojen mahdollinen kohtaaminen. Tie katastrofille on auki.

Jussi ei kuitenkaan aio luovuttaa, vaan taistelee epätoivoisesti pitääkseen molemmat perheensä erillään. Mukaan joutuu tahtomattaan myös vätysmäinen alivuokralainen ja tämän virkeä mutta hieman huonomuistinen isä.

Linjat kuumina on tapahtumarikas ja uskomattomia käänteitä sisältävä farssi, jossa Jussin virittämät langat alkavat kiertyä umpisolmuun.

Katsomossa nauretaan ja pidätetään hengitystä yllätykselliseen loppuhuipennukseen saakka, joka viimeistään vie katsojien jalat alta – se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa!

Mika Nuojuan kaksi aikaisempaa farssia Kuopion kaupunginteatterissa menivät täysille saleille. Nyt mukaan liittyy Moderneista miehistä tuttu komedian taituri Iikka Forss ja syksyn komediahitti on taattu!

Lavalla

Rooleissa:
Iikka Forss (vier.)
Riina Björkbacka
Katri-Maria Peltola
Leea Lepistö
Santeri Niskanen
Tatu Siivonen (vier.) 
Ari-Kyösti Seppo

Työryhmä

Käsikirjoitus
Ray Cooney

Suomennos
Pentti Kotkaniemi

Ohjaus
Mika Nuojua

Lavastussuunnittelu
Veli-Matti Itkonen

Pukusuunnittelu
Sari Paljakka

Valosuunnittelu
Juho Itkonen

Äänisuunnittelu
Kati Koslonen

Naamiointisuunnittelu
Minna Korhonen

Kuva
Sampo Jaakkola

Teoksen tekijänoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy

Vaaleanpunainen vasara

Neljä naista, kourallinen työkaluja ja hirveästi hässäkkää! 

Neljä toisilleen tuntematonta naista saapuvat puutyökurssille nimeltä Vaaleanpunainen vasara, mutta kurssin vetäjää, Amandaa, ei näy eikä kuulu. Sen sijaan paikalle saapuu Amandan mies Tapsa, joka joutuu vastentahtoisesti, naisten jo ennakkoon maksaman workshopin, vetäjäksi. 

Tapsa, joka arvelee voimaantumisen tarkoittavan akkuporakoneen lataamista, joutuu todelliseen pyöritykseen naisenergian päästessä valloilleen. 

Samalla kun naiset opettelevat puutöitä he pikkuhiljaa avautuvat kertomaan elämästään: unelmistaan, huolistaan ja velvollisuuksistaan. 

Michele Amasin draamakomedia ei jää pinnalliseksi stereotypioita vahvistavaksi tarinaksi vaan se sukeltaa syvälle eriluonteisten naisten kohtaloihin, ja kaljaa verstaassaan kittaavalta mieheltäkin löytyvät kyynelkanavat.

Vaaleanpunainen vasara nähdään nyt ensimmäistä kertaa teatterissa Suomessa.

Lavalla

Rooleissa:
Riina Björkbacka
Katri-Maria Peltola
Sari Happonen
Sari Harju
Santeri Niskanen

Työryhmä

Suomennos
Aleksi Milonoff

Ohjaus
Taava Hakala

Lavastus- ja pukusuunnittelu
Marie Antikainen

Valosuunnittelu
Outi Vedenpää

Äänisuunnittelu
Kati Koslonen

Naamiointisuunnittelu
Juulia Muukkonen

Kuva
Sampo Jaakkola

Teoksen tekijänoikeuksia valvoo Agency North

Niiralankatu 2, 70600 Kuopio
teatteri@kuopio.fi (ei lippuvarauksia)

Palvelunumero: 0600 413 143

1,98 €/min+pvm/mvm | Avoinna: ma-la klo 9-19