“Se kuolema nyt on lähinnä jälkeen jääneiden ongelma. Vai onko?” 

Monttu auki on elämänjanoinen komedia kuolemasta – näytelmä surusta, joka ei pysy hiljaa, ja rakkaudesta, joka ei suostu katoamaan. Se kysyy, mitä tapahtuu, kun ihminen lähtee mutta suhde jää. Kun monttu on kaivettu, mutta kaikki ei olekaan valmista peitettäväksi. 

Elinan ja Peten äiti kuolee yllättäen. Aikuisten sisarusten välinen puhelu, käynnistää vyöryn jossa mennyt ja nykyinen törmäävät toisiinsa. Vaietut kokemukset, lämpimät muistot, erilaisesti koettu lapsuus, nousevat pintaan – kaiken keskellä äiti itse. Hän on näyttämöllä. Hän kommentoi, tarkentaa ja paljastaa. Hän ei ole enää elossa, mutta ei myöskään poissa. 

Kolmen näyttelijän intiimi rakenne luo tarkkanäköisen tilan: kaksi sisarusta käyvät läpi yhteistä historiaansa samalla, kun “kuollut” äiti rikkoo rajoja yleisön ja näyttämön välillä. Sosiaaliset roolit – kiltti tytär, etäinen poika, voimakas äiti – alkavat murtua. Nuoruuden vimma ja vanhenemisen värit asettuvat samaan kuvaan. 

Surun keskellä nauru on terävää ja vapauttavaa – ensimmäinen nauru menetyksen jälkeen voi jäädä mieleen loppuiäksi. Näytelmä tarkastelee kuolemaa sekä arkisesti että filosofisesti: toiselle se on kauhu, toiselle luonnollinen jatkumo. Kukaan ei ole palannut kertomaan, mitä sen jälkeen tapahtuu – ehkä kysymys riittää. 

Teos tuo näyttämölle sen, kuinka keskeneräiset asiat valkenevat poismenon jälkeen – ja kuinka mennyt elämä voi edelleen olla elossa niissä, jotka jäivät. Kun suuri persoona poistuu, hänen äänensä kaikuu yhä keittiönpöydässä ja sisarusten välissä. Monttu jää auki – konkreettisesti ja vertauskuvallisesti. 

Monttu auki on tunnistettava, älykäs ja koskettava esitys, joka kutsuu katsojan nauramaan, liikuttumaan ja katsomaan omaa elämäänsä uudesta kulmasta. Se avaa kuoleman ympäriltä vaikenemisen ja tekee siitä jaettavan kokemuksen. Monttu auki tuo ihmisiä lähemmäksi toisiaan.