Ohjelmistokalenteri on täydentynyt kahdella uudella näytelmällä

Kuopion kaupunginteatterin syksyn viimeiset ensi-illat ovat nyt ohi ja teatterin ohjelmistokalenteriin on tullut kaksi uutta näytelmää.

Minna-näyttämön uutuus on Michael Cooneyn kirjoittama Puhtaana käteen -farssi. Mika Nuojuan ohjaama esitys kertoo Erkki Lehtisestä (Mikko Rantaniva), joka salatakseen työttömyytensä on tehtaillut vaikka minkälaisia sosiaaliturvahuijauksia. Nyt hän on kuitenkin päättänyt lopettaa keinottelun. Se ei kuitenkaan ole ihan helppoa, ja hän sotkeutuukin vielä pahemmin valheiden verkkoon - vetäen mukaansa myös viattoman alivuokralaisensa Visa Muikun (Mikko Paananen).

Maria-näyttämön uutuudessa, teatterinjohtaja Pekka Laasosen jäähyväisohjauksessa sukelletaan puolestaan 1900-luvun alkupuolella eläneen amerikkalaisen Florence Foster Jenkinsin elämään. Muun muassa Carnegie Hallissa esiintyneen Florencen tragedia oli, että hän halusi laulaa, ja että hän uskoi olevansa yhtä hyvä laulaja kuin aikansa parhaat sopraanot. Harmi vain, että sitä taitoa ei hänellä ollut. Hän ei osannut laulaa lainkaan.

Peter Quilterin kirjoittaman komedian Suurenmoista! pääosassa, Florence Foster Jenkinsinä, nähdään Virpi Rautsiala ja Florencen säestäjää, pianisti Cosmé McMoonia näyttelee vierailija Tapio Nykänen.