Kuopion kaupunginteatterin kevätkauden 2024 ohjelmisto on julkaistu!

MOMO – koko perheen fantasiaseikkailu

Kevään 2024 ohjelmistossa nähdään kaksi uutta ensi-iltaa, joista ensimmäisenä vuoronsa saa koko perheen fantasiaseikkailu MOMO (ensi-ilta 3.2.2024). Näytelmä toteutetaan yhteistyössä Tanssiteatteri Minimin kanssa. Esityksessä sekoittuvat teatteri, tanssi, parkour ja taikuus. 

Näytelmä kertoo Momosta, joka on erinomainen kuuntelija. Momon asuinkaupunkiin soluttautuvat Aikavarkaat, harmaat herrat, jotka petkuttavat kaupunkilaisia säästämään aikaansa. Rohkea Momo ryhtyy taisteluun harmaita herroja vastaan, jotta ihmiset saisivat takaisin oman aikansa ja kaupunkiin palaisi jälleen elämänilo.

Näytelmä perustuu Michael Enden romaaniin. Michael Enden romaanin pohjalta tehty fantasiaelokuva Päättymätön tarina on monelle tuttu.

Te Naiset! – tahdon laulaa

Kevään toisena uutuusesityksenä nähdään Lina Patrikaisen tähdittämä Te Naiset! – tahdon laulaa (ensi-ilta 7.2.2024). Laulujen illassa nähdään Patrikaisen esittämänä naisartistien klassikkokappaleita, joissa sukelletaan naisenergiaan, elämäniloon, rakkauteen ja muihin elämän suuriin kysymyksiin. Lavalla nähdään Patrikaisen lisäksi esiintymässä muusikko Tapio Nykänen. 

Ohjelmistossa jatkavat syksyn suosikkinäytelmät:

Kevään monipuoliset vierailuesitykset sekä yhteistuotannot

Keväällä on luvassa myös monipuolisia vierailuesityksiä sekä yhteistuotantoja:

Tanssiteatteri Minimin ohjelmisto

Lisäksi kevääseen kuuluvat Tanssiteatteri Minimin esitykset:

  • IRTIKYTKENTÄ
  • kiertävä tanssitapahtuma 4X (Neljän teoksen ilta ja Kikatuslauantai)
  • Kulttuurikeitto-esitykset Busking ja Tanssiesitys klo 14

Lisätietoja ohjelmistosta:

kuopionkaupunginteatteri.fi
www.minimi.fi

Linkit avautuvat uusiin välilehtiin.